Golf ja työ täydentää toisiaan
Toni Pulliainen, yksi Maponin alkuperäisistä perustajista, on ollut Maponin matkassa ihan ns. “since day one” eli ihan alusta asti. Tonilla on laaja rooli Maponin riveissä hänen vastatessa niin myynnistä ja asiakaspalvelusta kuin kumppanuuksistakin. Golfin pariin Tonin tie johti vasta reilu 40-vuotiaana, muutamia vuosia sitten. Muutamista golfkesistä huolimatta on Toni jo ehtinyt pelaamaan monia eri kenttiä niin Suomessa kuin ulkomailla.
Mielenkiinto golfiin heräsi jo muutamia vuosia ennen kun Toni viimein päättyi tarttua mailaan. Ajatus golfin harrastamisesta sai muhia takaraivossa pari vuotta, kunnes tekosyyt olla aloittamatta loppuivat. Golf tuntui vaikutti vaikealta ja Toni ei juurikaan mieltänyt golfia urheiluksi, jonka takia harrastuksen lopullinen aloittaminen otti oman aikansa. Toni oli harrastusta vailla, eikä muiden lajien parista tahtonut löytyä pelikavereita samalla tavalla kuin golfkentiltä. Lasten kasvettua hieman loppui myös tekosyyt siltä tienoin. Oli tartuttava mailaan, vaikka se niin vaikealta näytti.
Tonin golfura lähtikin nopeasti lentoon ja vasta neljättä golfkesää odottava Toni on saanut tasoituksensa tiputettua ihan kahteenkymmeneenneljään asti. Ensi kesän selkeä mutta täysin realistinen tavoite on pudottaa tasoitus alle kahteenkymmeneen.
Päivien täyttyessä työkiireillä on Toni todennut parhaaksi kiertää 9 reikää kerrallaan. Silloin työpuhelimeen ei kerkeä kasaantua vastaamattomia puheluita tai viestejä ihan liikaa, kuten välillä tuppaa käydä täyden kierroksen aikana. Tonin mielestä golf ja työ tasapainottaa sopivasti toisiaan, eikä toinen ole missään vaiheessa toisen tiellä. Kierroksella saa loistavasti nollattua pään työkiireistä ja ladattua akkuja taas seuraavaan työpäivään. Golf tuntuu siis hyvältä henkireiältä kaikesta arjen tuomasta kiireestä.
Toni myöntää joskus yhdistävän golfin ja työt pelaamalla esim. asiakkaiden tai työkavereiden kanssa. Ulkomaillekin työreissuille lähdettäessä pakataan usein mailat mukaan. Toni on muutaman golfkautensa aikana kerennyt kiertämään kenttiä sekä Espanjassa että Riigassa. Aurinkorannikolle on lähdetty työmatkalle ja sitten löydetty itsensä golfkenttien kupeesta. Parhaat golfmuistot ovatkin näiden matkojen monet peräkkäiset päivät kentällä. Työt ja golfin voi siis loistavasti yhdistää, vaikka monet eivät sitä usko. Tonin mielestä golf ja työ jopa täydentävät toinen toistaan.
Vaikka Toni onkin nuorempana kilpaillut biljardissa ja näkeekin paljon yhtenäisyyksiä golfin ja biljardin välillä ei hän jaksa stressata tuloksesta tai ottaa kilpailuja liian tosissaan. Oman seuran, Pirkanmaan golfin, järjestämiin kisoihin Toni on osallistunut muutamaankin otteeseen mutta näitä kilpailuja ei ole otettu liian tosissaan vaan rennolla meiningillä. Toni suhtautuu golfiin yleisestikin rennosti ja ottaa harrastuksen enemmän urheilun kannalta. Tärkeimpänä hän näkee henkistä levähtämistä työ- ja arjen muista kiireistä.