Liikenneturvallisuuteen vaikuttavat tieolosuhteet, kunnossapito, kuljettajien ajotavat ja ajoneuvojen tekninen kunto. Aiheet turvallisesta ajamisesta ja kalustonhallinnasta ovat tulleet viime aikoina entistä tärkeämmiksi. Maailmalla kuljetusyritykset saavat jopa palkintoja liiketoiminnan kehittämisestä heidän toteuttaessaan turvallisia ajo- ja kalustonhallinta ratkaisuja. Kuinka yritys voi parantaa kaluston turvallisuutta? Tässä muutama esimerkki, jotka ovat auttaneet asiakkaitamme parantamaan toimintaansa!

Kuljettajan ajotapa on yhtä tärkeää kuin ajoneuvon tekninen kunto

Liikenneonnettomuustilastojen mukaan maailmanlaajuisesti yli 95%:iin vakavista ajoneuvo-onnettomuuksista jokin osuus liittyy kuljettajan ajokäyttäytymiseen, etenkin liialliseen ylinopeuteen ja aggressiiviseen ajotapaan (muun muassa kovat kiihdytykset, jarrutukset, kaarreajot). Samalla Maailman terveysjärjestön tutkimus osoittaa, että keskinopeuden lisääntyminen yhdellä prosentilla kasvattaa kohtalokkaan auto-onnettomuuden riskiä 4% ja vakavan onnettomuuden riskiä 3%.

Siksi yhä useammat kuljetus- ja logistiikkayritykset päättävät käyttää ajotapa-analyysiä, jonka avulla voidaan siis nähdä, mitä kuljettajat toteuttavat havainto- ja kognitiivisten taitojensa ja tietonsa perusteella. Kuljettajan suorituskyvyn seuraaminen tiellä voi auttaa havaitsemaan huonot ajotavat ja ryhtymään oikea-aikaisiin toimiin esimerkiksi järjestämällä sisäisiä koulutuksia kuljettajan ajotavan parantamiseksi sekä aggressiivisen ajamisen aiheuttamien riskien vähentämiseksi. Ajotavan parantaminen voi myös auttaa vähentämään polttoaineen kulutusta ja päästöjä, kuten yksi asiakkaistamme (maailmanlaajuisesti toimiva rakennusmateriaalivalmistaja SCHWENK) kertoo.

Ajoneuvotarkastukset pelastavat ihmishenkiä ja vähentävät odottamattomia kuluja

Ajoneuvon teknisen kunnon tarkistaminen ennen ajoon lähtemistä on pakollinen toimi. Vaikka toimilaitevika aiheuttaakin harvoin onnettomuuksia (noin 2%, kuten USA:n kansallisen tieliikenneturvallisuushallinnon tekemä auto-onnettomuuksien tilastoraportti osoittaa), tienvarsikorjaukset voivat maksaa huomattavasti enemmän kuin korjaamolla hoidetut korjaukset. Suurin osa onnettomuuksista ja ajoneuvojen rikkoutumisista johtuu seuraavista syistä:

  • Rengasongelmat, kuten iskut ja kuluminen, jotka vähentävät huomattavasti kykyä hallita ajoneuvoa;
  • Huonot jarrut, jotka johtavat kyvyttömyyteen pysähtyä ajoissa ja ovat yleisin syy peräkolareihin.
  • Ohjaus ja jousitus, joka johtaa hallinnan menettämiseen.
  • Epätarkasti säädetyt tai käyttämättömät ajovalot ja/tai takavalot.
  • Tuulilasinpyyhkijät.

Suurin osa näistä asioista voidaan tarkistaa ennen ajoa käyttämällä ajoneuvon tarkastus-työkaluamme. Sen avulla voit asettaa yksilökohtaisen tarkastussuunnitelman jokaiselle ajoneuvollesi sekä lisätä kuvia ja kommentteja tarkastusraporttiin ja näin mahdollistaa avoimia ja ymmärrettäviä tietoja ajoneuvon nykytilasta.

 

Pysyminen ajan tasalla digipiirtureiden tietojen lataamis- ja analysointityökalujen kanssa

Kuljettajien hyvinvointi on yhtä tärkeää kuin tieolosuhteet ja ajoneuvojen tekninen kunto. Kuljettajien työaikojen seuranta etenkin logistiikassa ja kaukoliikenteessä auttaa valvomaan, toimivatko he kansainvälisten lainsäädäntöjen mukaisesti ja onko heillä riittävästi ajo- ja lepoaikaa. Tämä on erittäin tärkeää, koska vuosittain noin 41% kaikista Euroopassa rekisteröidyistä sääntörikkomuksista johtuu ajo- ja lepoaikasääntöjen rikkomisesta.

Vielä parempi, jos digipiirtureiden tiedot on integroitu analysointiohjelmistoon kuten Tachogram.

Sitä käyttämällä sinulla on näkyvissä automatisoitu tietojenkäsittely ja analyysi sekä yksityiskohtaiset raportit rikkomuksista, jotta voit ajoissa tehdä päätöksiä liiketoimintaan ja kalustonturvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

Samalla välität kuljettajien turvallisuudesta – kun he ovat hyvin levänneitä ja pirteitä, vähentyvät myös onnettomuusriskit.

Tärkeitä muistutuksia vakuutuksista, teknisistä tarkastuksista ja muusta

Ajo on turvallisempaa, kun ajoneuvolla on vakuutus, kaikki tarvittavat luvat ja se on onnistuneesti läpäissyt katsastuksen. Näiden tietojen seuraaminen voi olla haastava, etenkin jos hallitset suurta kalustomäärää. Mapon kalustonhallintajärjestelmässä on kuitenkin työkalu, joka muistuttaa kaikista tärkeistä tiedoista (muun muassa digipiirturien kalibrointipäivämääristä, vakuutusten uusimisista, tulevista teknisistä tarkastuksista). Määräaikojen lähestyessä järjestelmä lähettää sinulle automaattisesti ilmoituksen, jotta voit suunnitella tarvittavat korjaukset ja varmistaa, että kalustosi ajoneuvot ovat aina hyvässä teknisessä kunnossa.

GPS-seuranta auttaa kuljettajia tiellä

Kuljettajasi sijainnin näkeminen voi auttaa sinua jokapäiväisessä työssä sekä kriittisissä tilanteissa, esimerkiksi jos ajoneuvo joutuu onnettomuuteen tai hajoaa kesken matkan. Jos sinulla on reaaliaikainen kartta verkossa tai mobiilisovelluksessa, voit pelastaa päiväsi näkemällä ajoneuvojesi tarkat sijainnit. Lisäksi voi olla hyödyllistä löytää lähin korjaamo tai Maponin huoltopalvelupiste, jos kuljettajilla on tien päällä ongelmia seurantalaitteiden tai polttoaineanturien kanssa.

Kuten näet, meillä on olemassa monia tapoja ja ratkaisuja, jotka voivat auttaa parantamaan kalustosi turvallisuutta, riippumatta sen koosta ja ajoneuvotyypistä. Tärkeintä on, että kuljettajat ja rahti pääsevät määränpäähän turvallisesti.

Jos haluat saada lisätietoja Mapon kalustonhallinnasta ja työaikaseurannasta, ota meihin yhteyttä tai testaa palvelua veloituksetta.