Mapon kasvaa ja sen myötä yhteistyökumppanitkin lisääntyvät. Vuoden 2021 loppupuolelta lähtien Mapon Suomen toiminnassa on mukana uusi edustaja – Sami Simpanen! Sami aloittaa Mapon myyntityöt Kuopion suunnalla. 

“Olemme kasvaneet Suomessa jo vuosia ja tähtäämme voimakkaaseen kasvuun myös tulevaisuudessa. Meidän toimintamme ytimessä on ja tulee aina olemaan palvelu ja ihminen. Sami sopii erinomaisesti meidän joukkoomme ja uskon, että pystymme yhdessä kehittymään ja kasvamaan entisestään!”, kommentoi Jani Asunmaa Maponilta.

Sami Simpanen toimii Mapon edustajana Itä-Suomen alueella

Sami on ihmisenä kunnianhimoinen ja yrittäjäluonteinen. Hänellä on aina työn suhteen tavoitteita, ja hän pitää myyntityössä erityisesti siitä, että pääsee myymään oikeasti hyviä tuotteita ja siten tuottamaan asiakkaille lisäarvoa.

Sami on kotoisin Pohjois-Savosta ja vaikuttaa nykyään Kuopion suunnalla. Hän on entinen lentopalloharrastaja, mutta crossfit ja padel ovat uusimpia tulokkaita harrastusten joukossa. Myös maastopyöräilyssä on kertynyt yli tuhat ajettua kilometriä tänä vuonna.

Alunperin Sami on taustaltaan konetekniikan insinööri. Kymmenen työvuoden jälkeen insinöörinä hän ajautui hieman vahingossa myyntialalle. Tältä alalta Samilla on kokemusta yli kymmenen vuotta. Tämän vuoden alkupuolella hän alkoi toden teolla pohtia myös yrittäjyyttä. Silloin oman yrityksen perustaminen oli kuitenkin vasta ajatuksen tasolla. Kesän yli pohdittuaan ja kypsyteltyään ajatusta Sami perusti oman yrityksen ja tekee nyt Mapon myyntityötä sen kautta.

Maponin toimiala oli Samille tuttu jo ennestään, sillä nelipyöräiset ovat aina olleet miehen mielenkiinnon kohde. Alat, joilla ollaan paljon tekemisissä erilaisten ajoneuvojen kanssa kiinnostavat. Tuttavia ja kontakteja löytyy jo ennestään mm. kuljetus- ja maarakennusfirmojen tiimoilta.

Yhteistyössä kohti menestyksekästä vuotta 2022

Samin kiinnostus Maponia kohtaan syttyi yhteisen tuttavan kautta. Alkusyksyn Sami käytti keskittyen oman yritystoimintansa pyörittämiseen ja Mapon palveluun tutustuen ja perehtyen. Nyt rattaat on saatu hyvin pyörimään.

“Yllätyksenä tuli se, että miten hyvä tämä Maponin järjestelmä oikeasti on. Se on kehittynyt paljon viime vuosien aikana ja sen huomaa”, Sami kertoo. Maponin palvelu on siis Samille mieleinen ja sitä on mukava lähteä myymään. Sami odottaa innolla tulevaa yhteistyötä.

“Eniten odotan sitä, että yhteistyö lähtee luontevasti rullaamaan ja, että saadaan hyviä ja merkityksellisiä asiakassuhteita luotua. Toivon tietysti tämän tuovan menestystä niin Maponille kuin minullekin. On mahtavaa päästä myymään tuotetta, joka on niin monipuolinen ja kaikilla mittareilla kilpailukykyinen”, Sami tiivistää.

“Sami on tehnyt meihin vaikutuksen ammattimaisuuden lisäksi rehellisyydellään ja avoimuudellaan, mitkä sopivat Maponin arvoihin. Vaikka meillä tuote onkin huippukunnossa, ihmiset tässä kuitenkin eniten ratkaisevat. Lisäksi meillä on varmasti kokeneelta kaverilta myös paljon opittavaa”, kommentoi Toni Pulliainen Maponilta.